Kävelyfutisturnaus saattoi yhteen konkarit ja ensikertalaiset

Helsingissä järjestetyn kävelyfutisturnauksen voittajaksi nousi Leppävaaran Pallo.

 

Helsingin Brahenkentällä pelattiin perjantaina historian ensimmäinen Kukunori Cup, jossa 12 joukkuetta kilvoitteli Suomen ensimmäisen kaikille avoimen kävelyfutisturnauksen voitosta. Tapahtumaa oli kerääntynyt seuraamaan vajaat 200 jalkapallon ystävää.

Turnauksen päätteeksi mestaruuspokaalia pääsi nostamaan Leppävaaran Pallon kävelyfutisjoukkue. Elokuussa toimintansa aloittanut joukkue on osa uudenlaista yhteistyötä, jollaista turnauksen järjestäjä, Kukunori ry, on hankkeensa tiimoilta käynnistämässä ympäri Suomea. LePan pelaajat nimittäin koostuvat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin psykiatrian asiakkaista.

– LePalta saamme ammattitaitoista valmennusta sekä tilat käyttöömme. On myös asiakkaiden kannalta parempi lähteä urheiluseuran treeneihin sen sijaan, että toiminta pyörisi sairaalan tai psykiatrian poliklinikan ympärillä. Myös LePalla on tavoitteena lisätä aikuispuolen joukkuetoimintaa, ja he näkivät erityisryhmille suunnatun vuoron myönteisenä asiana, kommentoi voittajajoukkueessa pelannut HUS:n sairaanhoitaja Sami Rytkönen, joka on järjestänyt mielenterveyskuntoutujille suunnattuja liikuntavuoroja vuodesta 2002 asti.

Mielenterveystoipujien ja kulttuurialan ammattilaisten kattojärjestö Kukunori ry:n kävelyfutishanke on STEA:n rahoittama kolmivuotinen hanke, jonka tarkoituksena on parantaa päihde- ja mielenterveyskuntoutujien sosiaalisen liikunnan mahdollisuuksia. Kukunori Cupin kaltaisten turnausten lisäksi se tarkoittaa lajista kiinnostuneille järjestettäviä koulutustilaisuuksia sekä LePa:n ja HUS:n kaltaisen yhteistyön käynnistämistä urheiluseurojen ja sosiaali- ja terveysalan toimijoiden välillä.

– Harjoittelu käy nopeasti tylsäksi, jos ei ole mitään tavoitetta, joita varten treenata. Sen takia tulemme jatkossakin järjestämään kaikille avoimia turnauksia puolivuosittain. Nämä ovat ammattimaisesti järjestettyjä tapahtumia, joissa keskiössä on jalkapallo. Täällä ei osallistujilta kysytä, mistä he tulevat tai miksi, avaa kävelyfutiksen hankepäällikkö Rauni Koikkalainen.

Turnaukseen osallistui myös kävelyfutislähettiläistä koostettu kokoomajoukkue, jossa pelasivat muun muassa ex-kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki sekä jalkapallovalmentaja Erkka V. Lehtola. Aktiivisena jalkapallon seuraajana ja harrastajana tunnettu Arhinmäki uskoo kävelyfutiksen kaltaiselle lajille olevan tilausta.

– Meillä on Suomessa runsaasti porukkaa, joilla on jalkapallotaustaa tai ainakin kiinnostusta lajia kohtaan, mutta ei välttämättä mahdollisuuksia harrastaa sitä sen perinteisessä muodossa. Kävelyfutis tasoittaa eroja sellaisella tavalla, mikä ei olisi jalkapallossa ikinä mahdollista. Meidänkin joukkueessamme pelasi Mestareiden liigassa pelannut henkilö, ja vastapuolella oli pelaajia, jotka eivät olleet eläissään pelanneet jalkapalloa.

Kukunori Cupin finaalissa Leppävaaran Pallo kaatoi jyväskyläläisen Sovatek-säätiön maalein 1–0. Kolmossijan nappasi Alvi ry Helsingistä.

Palkintojenjaon päätyttyä mestarijoukkueen pelaajilla oli selvät suunnitelmat voitonjuhlien suhteen.

– Poika lähtee saunaan, ja sen jälkeen luvassa on pieniä juhlia ympäri pääkaupunkiseutua!

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.