Päivitetty ohjeistus kävelyfutisharjoitusten toteuttamiseksi

Valtioneuvoston ohjeiden mukaisesti alle 50 henkilön kokoontumiset ovat mahdollisia kesäkuusta alkaen. Myös urheilukilpailujen ja ottelutapahtumien järjestäminen on mahdollista erityisjärjestelyin. Osa kävelyfutisjoukkueista on jo aloittanut pienryhmäharjoittelut ja monet muut seuraavat perästä kesäkuun alusta alkaen. Muun muassa Jyväskylän Sovatekin kävelyfutisjoukkue aloitti harjoittelun toukokuussa, ja Myllypuron suosittu vuoro jatkuu keskiviikkoisin Myllypuron tekonurmikentällä 3.6. alkaen. Kävelyfutiksen sivuilta löytyvää listaa harjoitusvuoroista päivitetään sitä mukaan, kun joukkueet tiedottavat harjoitusten jatkamisesta.

Suomen Palloliitto julkaisi maanantai-iltana 25.5.2020 uuden, tarkennetun ohjeistuksen harjoitusten, turnausten ja leirien toteuttamiseen. Sen mukaan paluu tavallisiin kävelyfutisharjoituksiin on mahdollista 1.6.2020 alkaen Suomen Palloliiton ohjelistaa noudattaen. Listalla neuvotaan muun muassa välttämään pukuhuoneita tai muita sosiaalitiloja harjoituksiin tullessa ja mennessä. Palloliitto muistuttaa myös ohjeistuksessaan, että jokainen harjoittelee omalla vastuullaan, eikä ketään tule painostaa osallistumaan harjoituksiin.  Harjoituksiin ei tule osallistua, mikäli henkilöllä on sairauden oireita tai hän kuuluu koronaviruksen kannalta johonkin riskiryhmään. Löydät listan kokonaisuudessaan tämän artikkelin lopusta. Kävelyfutis ei organisoi harjoitusvuoroja, vaan päätöksen kentille paluusta tekevät harjoituksia ylläpitävät järjestöt.

Kävelyfutisiaiheiset koulutukset jatkuvat syksyllä etäkoulutuksina. Mikäli tautitilanne helpottaa ja rajoituksia puretaan yhä, pelataan kävelyfutisturnaus Kukunori Cup seuraavan kerran 28.8.2020 Brahenkentällä Helsingissä. Kukunori Cupin järjestäminen ratkennee kuitenkin vasta elokuun alussa.

 

Suomen Palloliiton ohjeistus vallitsevaan tilanteeseen ja turvlalisuuden vahvistamiseen jalkapalloharjoittelussa

  1. Noudata valtioneuvoston liikkumis-ja kokousrajoituksia sekä THL:n ohjeistuksia.
  2. Jalkapalloa ei tule harjoitella, mikäli henkilöllä on pieniäkään sairauden oireita tai hän kuuluu COVID-19 -viruksen kannalta johonkin riskiryhmään.
  3. Ohjeet on käytävä läpi etukäteen koko ryhmän kanssa sekä huolehdittava, että lasten ja nuorten perheet saavat tiedon ohjeista etukäteen.
  4. Seuran järjestämään harjoitteluun ei pidä ketään pakottaa tai painostaa. Valinnan tulee aina olla yksilön itsensä tai yksilöiden itsensä tekemä organisaation (seura) sijaan.
  5. Jokainen pelaaja, toimihenkilö ja valmentaja osallistuu harjoitteluun omalla vastuullaan. Tämä on tuotava esille pelaajien lisäksi myös pelaajien huoltajille ennen mahdollisen joukkueharjoittelun aloittamista.
  6. Lähikontaktien määrä harjoitusmatkoilla pyritään pitämään mahdollisimman pienenä.
  7. Ohjatussa tapahtumassa on maksimissaan 50 osallistujaa (sisältää kaikki harjoitukseen osallistuvat henkilöt).
  8. Osallistujat eivät käytä pukuhuone- tai muita sosiaalitiloja, vaan saapuvat kentälle ja poistuvat kentältä suoraan harjoitusvarustuksessa.
  9. Harjoituksiin ei saavuta ennen oman harjoitusvuoron alkua ja eri ryhmien harjoitusvuorojen väliin suositellaan vähintään 5 minuutin siirtymäaikaa. Harjoitusvuoro alkaa viisi minuuttia kenttävuoron alettua ja päättyy 5 min ennen kenttävuoron päättymistä.
  10. Harjoittelussa harjoitusryhmät pyritään pitämään mahdollisimman samoina, siten kun se kyseisessä toiminnassa on mahdollista.
  11. Kaikkien osallistujien tulee pestä kädet ennen ja jälkeen tapahtuman kotona tai on käytettävä omaa desinfiointiainetta.
  12. Harjoituksissa ei käytetä liivejä. Jos liivejä tai eri värisiä paitoja tarvitaan harjoituksen läpiviemiseksi, on varusteiden oltava pelaajien henkilökohtaisessa käytössä.
  13. Merkkikartioita ja muita valmennuksen apuvälineitä käsittelee vain yksi henkilö.
  14. Mikäli oma juomapullo on mukana, siitä ei saa juoda kukaan muu henkilö.
  15. Sylkemistä kentällä tulee välttää.
  16. Jos joudut yskimään tai aivastamaan, yski / aivasta hihaasi tai paitasi sisään.
  17. Jos epäilet covid-19-tartuntaa, toimi THL:n ohjeiden mukaan.

(Lähde: Suomen Palloliitto)

Facebook
Twitter
LinkedIn

Ohjeet

Arkistot