
Kävelyfutis – ihmisyyden ytimessä
Saavun kentän laidalle. Istun alas penkille ja katselen ympärilleni. Minua jännittää. Mietin, onko minusta tähän työhön? Olenko tarpeeksi vahva? Tarpeeksi sosiaalinen? Onko minusta esimerkiksi tai
Saavun kentän laidalle. Istun alas penkille ja katselen ympärilleni. Minua jännittää. Mietin, onko minusta tähän työhön? Olenko tarpeeksi vahva? Tarpeeksi sosiaalinen? Onko minusta esimerkiksi tai
Valtioneuvoston ohjeiden mukaisesti alle 50 henkilön kokoontumiset ovat mahdollisia kesäkuusta alkaen. Myös urheilukilpailujen ja ottelutapahtumien järjestäminen on mahdollista erityisjärjestelyin. Osa kävelyfutisjoukkueista on jo aloittanut pienryhmäharjoittelut
Valtioneuvoston ohjeiden mukaisesti alle 50 henkilön kokoontumiset ovat mahdollisia kesäkuusta alkaen. Myös urheilukilpailujen ja ottelutapahtumien järjestäminen on mahdollista erityisjärjestelyin. Osa kävelyfutisjoukkueista on jo aloittanut pienryhmäharjoittelut
Valtioneuvosto tiedotti maanantaina 4.5.2020 uusista koronavirustartuntaa koskevista linjauksista. Ohjeistuksen mukaisesti nykyinen 10 hengen kokoontumisrajoitus on voimassa aina 1.6. asti, josta alkaen kokoontumiset ovat sallittuja enintään
Historian ensimmäinen kävelyjalkapallo-ottelu pelattiin englantilaisten rautatietyöläisten välillä toukokuussa 1932. Nykymuodossaan kävelyjalkapalloa on pelattu vuodesta 2011 alkaen, jolloin yli 55-vuotiaiden liikuntaryhmäksi tarkoitettu Chesterfield Senior Spireites syntyi.
“Kukunori ry:n Kävelyfutishankkeessa kävelyfutis voidaan nähdä sopivana sosiaalisen liikunnan lajina mielenterveys- ja päihdekuntoutujille mm. sen matalan aloituskynnyksen ja saavutettavuuden takia, joka myötäilee myös tämän opinnäytetyön
Hei kaikki kävelyfutiksen harrastajat ja lajiaktiivit! Viimeistään viime viikolla meidän kaikkien elämä muuttui dramaattisella tavalla. Kävelyfutistoiminnassa tilanne konkretisoitui ensimmäisen kerran jo toissa viikolla, kun jouduimme
Perjantaina 13.3. pelattava kävelyfutisturnaus Kukunori Cup siirretään myöhemmin selviävään ajankohtaan koronavirustilanteesta johtuen. Tapahtumaan olisi osallistunut suuri määrä riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä, ja haluamme Kukunorissa toimia vastuullisesti
Järjestyksessään neljäs Kukunori Cup pelataan perjantaina 13.3.2020 klo 10-16 Vantaan Myyrmäki-hallilla osoitteessa Raappavuorentie 10, 01601 Vantaa. Tapahtuman juontajana ja isäntänä toimii legendaarinen urheilutoimittaja Tapio Suominen.
Joka maanantai Helsingin Myllypurossa reilut kolmekymmentä päihde- ja mielenterveystoipujaa kerääntyvät yhteisen liikuntaharrastuksen äärelle. Kaksituntisen kävelyfutisvuoron osallistujamäärä on niin suuri, että toimintaa ohjaava Niemikotisäätiön Valtti Valmennuksen
Saavun kentän laidalle. Istun alas penkille ja katselen ympärilleni. Minua jännittää. Mietin,
Valtioneuvoston ohjeiden mukaisesti alle 50 henkilön kokoontumiset ovat mahdollisia kesäkuusta alkaen. Myös
Valtioneuvosto tiedotti maanantaina 4.5.2020 uusista koronavirustartuntaa koskevista linjauksista. Ohjeistuksen mukaisesti nykyinen 10
Valtioneuvoston ohjeiden mukaisesti alle 50 henkilön kokoontumiset ovat mahdollisia kesäkuusta alkaen. Myös
Järjestyksessään kolmas Kukunori Cup pelataan perjantaina 30.8. klo 10-15 Helsingin Brahenkentällä (Helsinginkatu
Järjestyksessään kolmas kävelyfutiksen Kukunori Cup pelataan perjantaina 30.8.2019 Helsingin Brahenkentällä. Ilmoita joukkueesi
Maailman mielenterveyspäivänä 10.10. järjestettiin Kukunorin toimistolla Suomen ensimmäinen kävelyfutiksen erotuomarikoulutus. Tapahtuma keräsi
Huhtikuussa 2018 toimintansa aloittanut mielenterveys- ja päihdekuntoutujien sosiaalisen liikunnan edistämistä ajava Kukunorin
Kun jalat eivät enää kestä juoksemista, joutuu moni innokas harrastaja lopettamaan jalkapalloharjoitukset.