Kävelyfutis – ihmisyyden ytimessä

Saavun kentän laidalle. Istun alas penkille ja katselen ympärilleni. Minua jännittää.  Mietin, onko minusta tähän työhön? Olenko tarpeeksi vahva? Tarpeeksi sosiaalinen? Onko minusta esimerkiksi tai roolimalliksi kenellekään? Sitten puen nappikseni jalkaan ja astelen kentälle. Ja kaikki unohtuu…

Potkimme palloa. Edes ja takas. Yksinkertaisia liikkeitä ja yksinkertaisia harjoitteita. Siinä hetkessä ymmärrän oman roolini. Se on sama kuin kaikilla muillakin. Minun ei tarvitse esittää. Riittää kun olen oma itseni. Alan kannustaa muita automaattisesti. Alan omalla pelilläni mahdollistamaan onnistumisia muille. Mietin miten tälläinen työ on mahdollista? Annan omasta mielestäni niin vähän, mutta saan takaisin niin valtavan paljon. Se pieni hymynkareen poikanen, joka paistaa toisen kasvoilta onnistuneen suorituksen jälkeen saa sydämeni hymyilemään. Olen vastaanottanut elämässäni paljon apua. Olen ollut erittäin hukassa. Mutta nyt saan mahdollisuuden antaa takaisin!

Olin nuorempana jokaisessa jalkapallojoukkueessani se hiljainen kaveri. Se kaveri, joka ei paljoa puhunut kentällä eikä sen ulkopuolellakaan. Suoriuduin parhaani mukaan kentällä, jonka jälkeen lähdin kotiin ja jätin muut sosialisoimaan. Kyse ei ollut siitä ettenkö olisi halunnut jäädä. En vain osannut toimia vastaavissa tilanteissa. Välillä halusin vain luovuttaa. Lopettaa jalkapallon. Mutta rakkauteni lajiin oli vain liian vahva. Jäin kuitenkin miettimään… Entä jos? Entä jos kaikki voisivat olla osana joukkuetta täysin omana itsenään, ilman minkäänlaista pelkoa ryhmän ulkopuolelle jättämisestä? Oli itsellä sitten hyvä tai huono päivä, pelkkä paikalle saapuminen riittää ja kaikki muu unohtuu. Ei tarvitse esittää, voi huutaa ilosta, surusta, ei tarvitse sanoa sanaakaan, jos siltä tuntuu. Olet vain oma itsesi. Tätä minulle edustaa Kävelyfutis!

Tämän lyhyen harjoittelujakson aikana olen saanut elämääni äärimmäisen paljon. Olen päässyt tutustumaan mahtaviin persooniin. Olen nähnyt kuinka paljon iloa tunnin irtiotto kävelyfutiksen merkeissä voi kanssaihmiselle tarjota. Omasta kokemuksesta tiedän, että silloin kun on vaikeaa, tunnin pelit voi viedä ajatukset muualle aivan omalla tavallaan. Silloin kun pelataan niin unohdetaan kaikki muu. Jos vain tunniksi. Jos vain hetkeksi. Silti, se pieni hetki itsessään on jo massiivinen helpotus. Tästä syystä onkin niin äärimmäisen tärkeää, että Kävelyfutis -hanke jatkaa toimintaansa! Sillä jos emme pysty ihmisinä tarjoamaan toisillemme helpotusta elämän vaikeina hetkinä, niin mitä me olemme? Ihmisiä edelleen, mutta hyvin kaukana ihmisyydestä ja inhimillisyydestä.

Kävelyfutis on tullut jäädäkseen. Olen nähnyt lajin hyödyt omin silmin. Kävelyfutis, kävelykoris, kävelysäbä… Tehdään joukkue-urheilusta helposti lähestyttävää kaikille! Siinä ei voita vain yhteiskunta tai yksittäinen ihminen… siinä voittaa ihmisyys. Sillä urheilu ei ole vain liikkumista… Urheilu on yhteisöllisyyttä ja yhteisöllisyys parantaa. Tällöin olemme ihmisyyden ytimessä!

-Ossi Björn
Kävelyfutis-hankkeen työharjoittelija

Share on facebook
Facebook
Share on google
Google+
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn

Ohjeet

Arkistot