Juhani Jalava ja Jari Teerikangas Hyvinkään Versosta ovat solmineet kävelyfutiksen avulla uusia ihmissuhteita.

“Kävelyfutis on syy puhua uusille ihmisille” – Erotuomarikoulutus toi lajiaktiivit yhteen

Maailman mielenterveyspäivänä 10.10. järjestettiin Kukunorin toimistolla Suomen ensimmäinen kävelyfutiksen erotuomarikoulutus. Tapahtuma keräsi paikalle kymmenkunta lajiaktiivia Uudenmaan alueelta.

Koulutukseen osallistuneet Juhani Jalava ja Jari Teerikangas mielenterveysyhdistys Hyvinkään Versosta ovat harrastaneet kävelyfutista reilun vuoden ajan. He kokevat, että kävelyfutikseen syventyminen tuomaritoiminnan avulla on askel, joka tuo lisää syvyyttä harrastukseen, mutta hyödyttää samalla koko joukkuetta.

Peli muuttuu toisenlaiseksi, kun säännöt ovat hallussa eikä asioita päätetä enää kentällä huutoäänestyksellä, toteaa jalkapalloerotuomarinakin toiminut Jalava.

Verson kävelyfutistoiminnassa puuhamiehenä toimiva Jalava luki vuosi sitten artikkelin kävelyfutiksesta Mielenterveyden keskusliiton jäsenlehti Revanssista ja ryhtyi yhdessä toiminnanohjaaja Hanna Jalavan kanssa puuhaamaan Verson kävelyfutisjoukkuetta yhteistyössä Kukunorin kanssa. Ensimmäiset harjoituksensa hyvinkääläiset pelasivat läheisessä puistossa, jossa maalien virkaa toimittivat pelialueen laidoilla seisseet männyt. Toiminnan suosion myötä joukkue siirtyi kuitenkin nopeasti jalkapallokentälle pelaamaan. Tällä hetkellä Verson joukkue on syystauolla, mutta harjoitukset jatkuvat jälleen marraskuussa.

Jalavan mukaan toiminnan ympärille on muodostunut kymmenen henkilön suuruinen aktiiviryhmä, joka harjoittelee kävelyfutista viikottain. Osallistujista noin puolet on naisia, mutta harmitusta herroille aiheuttaa Verson asiakkaina olevien nuorten uupuminen pelaajavahvuudesta.

Meillä on Versossa isot tilat, joissa on helppo vetäytyä omiin oloihinsa. Moni nuori tekee niin, mikä ei ole välttämättä hyvä asia, Teerikangas sanoo.

Kaksikko näkeekin kävelyfutiksen suurimman voiman olevan kunnon kohottamisen lisäksi nimenomaan uusissa ihmissuhteissa, joita kentällä väistämättäkin syntyy.

Kävelyfutis on lisännyt selvästi me-henkeä keskuudessamme. Sen puitteissa olen tutustunut sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa en ole aiemmin ollut tekemisissä. Kentällä samalla puolella pelatessa sitä alkaa väkisinkin jutella. Se on syy puhua uusille ihmisille, kertoo Teerikangas.

Samoilla linjoilla on myös Jalava.

Yhdessäolo on ollut todella hienoa. Olimme elokuussa Kukunori Cupissa pelaamassa, ja vaikka hävisimmekin kaikki pelimme, ei kukaan Verson joukkueessa ollut pettynyt tai purnannut. Lähdimme hymyssä suin kotimatkalle, pysähdyimme syömään ja pidimme yhdessä hauskaa.

Facebook
Twitter
LinkedIn

Ohjeet

Arkistot