“Yllättäen sain rakkaan harrastuksen takaisin” – Kävelyfutis mahdollisti paluun pelikentille

Teksti ja kuvat: Matias Sakko

Kun jalat eivät enää kestä juoksemista, joutuu moni innokas harrastaja lopettamaan jalkapalloharjoitukset. Samalla menee usein mahdollisuus hauskaan yhdessäoloon kaveriporukassa. Tällä vuosikymmenellä kehitetty kävelyfutis tuo taas yhteen lajista jo luopumaan joutuneita pelaajia.

 

Tuhkanharmaa ja kolea päivä on muuttumaisillaan yhtäläisen harmaaksi ja koleaksi illaksi Edinburghissa, Skotlannissa. Paikallisen jalkapalloseuran Heart of Midlothian FC:n, tuttavallisemmin Heartsin, korkein kivimuurein aidatulla kentällä on alkamassa pallopeli. Reilut kuusikymmentä pelaajaa valmistautuu otteluun, jonka tärkein sääntö on ehdoton juoksukielto. Kyseessä on Isossa-Britanniassa vuonna 2011 kehitetty joukkuelaji, kävelyjalkapallo, eli tuttavallisemmin kävelyfutis.

Kaksi kertaa viikossa järjestettävän vuoron keskeisimpiä hahmoja on tällä kertaa maalivahtina pelaava herrasmies nimeltään David, joka on kuulunut Heartsin kävelyfutisaktiiveihin joukkueen alkuajoista saakka. Yli 70-vuotias mies on monien muiden pelikavereidensa tavoin ollut nuoresta asti intohimoinen harrastejalkapalloilija, mutta iän myötä pahentuneet polvivaivat pakottivat Davidin luopumaan harrastuksesta, joka oli siihen asti täyttänyt ison osan hänen vapaa-ajastaan.

–Pelasin nuorena miehenä jalkapalloa, mutta jouduin lopettamaan jo parikymmentä vuotta sitten, kun jalkani eivät kestäneet pallon perässä juoksemista. Silloin en uskonut enää koskaan pelaavani.

Jalkapallosta luopumisessa kovin kolaus oli sosiaalisen elämän merkittävä kaventuminen. Parinkymmenen pelikaverin kanssa rutiiniksi tulleet viikottaiset treenit ja pelimatkat vaihtuivat kotona television katsomiseen. Uusien harrastuksienkaan pariin David ei löytänyt.

–Olisinhan voinut aloittaa vaikkapa golfaamisen, mutta eihän sitä pelatessa tapaa edes muita ihmisiä, hän naurahtaa.

 

“Hetkeen maailmassa ei ole mitään muuta”

 

Suomeen kävelyfutis on rantautunut viimeisten vuosien aikana muutamien urheiluseurojen, sosiaalialan järjestöjen sekä yksityishenkilöiden mukanaan tuomana. Yksi ensimmäisistä lajin valikoimaansa ottaneista seurajoukkueista on Vaasan Palloseura, joka aloitti keväällä yhteistyön Pohjanmaan sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen kanssa. PSPY:n asiakkaiden joukosta oli noussut toiveita uudelle pallopelilajille perinteisen salibandyn lisäksi.

PSPY:n tietoisuuteen kävelyfutis kantautui työntekijän Englannin-matkan myötä kesällä 2017. Yhtenä harjoituspäivänä samaiselle tekonurmelle kerääntyi myös VPS:n edustusjoukkueen pelaajia ja johtoa omiin harjoituksiinsa. Hetken ihmettelyn jälkeen kentällä olikin käynnissä  kävelyfutisottelu, ja puoli vuotta myöhemmin VPS ja PSPY perustivat yhteisen joukkueen.

PSPY:n kautta lajin pariin on tiensä löytänyt myös Juha Nurkkala, joka on harrastanut kävelyfutista reilun vuoden.

– Tämä on loistava laji kaikille, sillä kentällä ei tarvitse mennä henkihieverissä. Kävelyfutiksessa on aikaa ottaa rauhallisemmin, toteaa VPS:n pelaaja.

– Tässä saa keskittyä vain pelaamiseen, ja hetkeen maailmassa ei ole mitä muuta, hän jatkaa kysyttäessä, mikä kävelyfutiksessa ennen kaikkea viehättää.

 

Jokaisella meillä on lajitaustaa

 

Kävelyfutista Suomeen on osaltaan juurruttamassa helsinkiläinen ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestö, Kukunori ry, jonka kolmivuotinen, STEA:n rahoittama kävelyfutishanke käynnistyi huhtikuussa. Hankkeen tarkoituksena on parantaa päihde- ja mielenterveyskuntoutujien sosiaalisen liikunnan mahdollisuuksia Suomessa. Sen lisäksi järjestö saattaa yhteen urheiluseuroja sekä sosiaali- ja terveysalan järjestöjä. Tavoitteena on, että ne muodostaisivat yhteisiä joukkueita, sekä järjestäisivät kävelyfutisaiheisia urheilutapahtumia ja koulutuksia.

Kukunorin kävelyfutishankkeen kautta alkunsa ovat saaneet esimerkiksi Helsingissä Pohjois-Haagan Urheilijoiden ja Lilinkotisäätiön yhteisharjoitukset, jotka ovat vetäneet läpi kesän paikalle 15–20 innokasta harrastajaa, sekä Espoossa Leppävaaran Pallon ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin, HUS:n, kävelyfutisjoukkue.

– Kuulimme Kukunorin kautta, että muualla Suomessa ovat seurat ja terveyspuolen järjestöt aloittaneet yhteistyötä. Kävelyfutishankkeen avulla järjestimme tapaamisen Leppävaaran Pallon kanssa ja sovimme yhteistyökuviosta, joka on ehkä ainoa laatuaan Suomessa, toteaa HUS:n sairaanhoitaja Sami Rytkönen ja jatkaa:

– LePalta saamme ammattitaitoista valmennusta sekä tilat käyttöömme. On myös asiakkaiden kannalta parempi lähteä urheiluseuran treeneihin sen sijaan, että toiminta pyörisi sairaalan tai psykiatrian poliklinikan ympärillä.

Kukunorissa ajatuksena onkin ollut, että jalkapallo maailman suosituimpana lajina kuuluu jokaiselle halukkaalle, olipa pelaajalla aiempaa urheilukokemusta tai ei. Kävelyfutiksen sääntömuutoksilla maailman suosituin pallopeli on muovattu sellaiseksi, että sitä voi harrastaa jokainen ikään, sukupuoleen ja taustaan katsomatta.

Edinburghissa järjestettävät kävelyfutisharjoitukset keräävät viikoittain kymmeniä osallistujia kentälle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vanha ystävä ja uusi tuttavuus

 

David kuuli Heartsin kävelyfutistoiminnasta ensi kerran vuonna 2015 ystävältään.

–Aluksi ajattelin, että eihän kävelyjalkapallossa voi tulla edes hiki, ja että tämä on varmasti typerää, mutta jo ensimmäisen kerran jälkeen olin ihastunut. Yllättäen sain takaisin rakkaan harrastuksen, jonka luulin jo menettäneeni. Se tuntui siltä kuin olisin tavannut vanhan ystävän vuosien jälkeen.

–Eniten jalkapalloajoilta jäi kaipaamaan pukukoppielämää. Huulenheittoa, joka alkaa heti treenipaikalle saavuttaessa ja jatkuu läpi illan. Se on se tärkein syy, miksi tätä lajia harrastetaan. Olipa sitten vanha pelaaja, kuten minä, tai ensimmäistä kertaa joukkuetoiminnassa mukana.

(Tämä juttu on julkaistu alunperin Revanssin numerossa 3/2018)

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.