arhinmäki-kävelyfutis

Paavo Arhinmäki kävelyfutislähettilääksi

Kansanedustaja Paavo Arhinmäki on kävelyfutiksen uusi lähettiläs. Kulttuuri- ja urheiluministerinä vuosina 2011–2014 toiminut Arhinmäki näkee kävelyfutiksen ennen kaikkea tasa-arvokysymyksenä.

– Jalkapallossa ei pärjää pelkästään hyvällä pelisilmällä, vaan pelaajan pitää pystyä myös juoksemaan ja olla kohtuullisessa kunnossa. Tämä on se rajoite, jonka vuoksi moni, joka haluaisi pelata, joutuu jättämään futiksen väliin, toteaa Arhinmäki ja jatkaa:

– On yhdenvertaista, että jalkapallosta tarjotaan myös muoto, jossa fyysinen kunto ei ole niin ratkaiseva, ja peliäly tasoittaa sitä eroa, mikä tulee kunnon kautta.

Alunperin ikäihmisten liikuntamuodoksi kehitelty kävelyfutis on saavuttanut matalan aloituskynnyksen ja pienen loukkaantumisriskin vuoksi synnyinmaassaan Isossa-Britanniassa suuren suosion eläkeläisten lisäksi myös kuntoutujaryhmien, työyhteisöjen sekä ryhmäliikunnasta kiinnostuneiden keskuudessa.

Suomessa kävelyfutista on pelattu aiemmin lähinnä työyhteisöjen liikuntaturnauksissa. Viimeisen vuoden aikana laji on levittäytynyt kasvavissa määrin sosiaalipsykiatristen järjestöjen tietoisuuteen, jonka myötä joukkueita on perustettu ympäri Suomen. Tällä hetkellä sosiaali- ja terveysalan kävelyfutisjoukkueita, joista osa toimii yhteistyössä paikallisten urheiluseurojen kanssa, on Suomessa arviolta viisitoista kappaletta.

– Yhdenvertaisuuden näkökulmasta maailman suosituin laji, jalkapallo, kävelymuodossa pelattuna on tasa-arvoisempi kaikkien kannalta. Näin nekin, jotka haluavat pelata, mutta joilla on rajoitteita liikkumisen suhteen, pääsevät nauttimaan tästä pelien kuninkaasta.

Arhinmäki toimii myös elokuussa järjestettävän kaikille avoimen kävelyfutisturnauksen, Kukunori Cupin, yhtenä kummina yhdessä Erkka V. Lehtolan ja Antti Muurisen kanssa.

 

0
1